torstai 21. marraskuuta 2013

Hyväntekeväisyyteen pehmoja

 
Näin suuressa käsityölehdessä ilmoituksen facebookissa olevasta hyväntekeväisyyskeräyksestä, jossa kerätään pehmoja lastenklinikoille, keräyksen nimi on Suomen suurin joululahja. Tein tämmöiset pöllöt ja nappimonsterit sinne ja ne lähtevät TYKS:aan.
Sain muuten ilmoituksen vuoden askartelija-kisasta, en päässyt ees viiden parhaan joukkoon. =( No eipä se mitään, kun en juur muuta oottanutkaan.
 
 
 


torstai 14. marraskuuta 2013

Minun taikapalloni ja asiaa joulukalenterista =)

Tässä saamani taikapallo, taikapallovaihdosta.

Ja tässä sen sisälle kätkeytyneet yllätykset, jotka olivat minulle erittäin mieluisat. Etenkin ihanat pompulat. =)
 
Ja sitten joulukalenteriasiaa. Askartelujoulukalenteri saapuu taas. Kannattaa käydä katsomassa myös viime vuoden kalenteria =)
Tänä vuonna joulukalenterin juttuihin tarvitaan:
neliökorttipohjia, vanhoja cd-levyjä, vanhoja laulukirjoja, tai nuoteista otettuja kopioita, kaksipuolista teippiä, hyvää joulua-tekstitarroja.
 
Kahden kokoisia puuhelmiä maalamattomina, tai puun värisiä pieniä ja punaisia isompia. huopaa, liimaa, tussit,punaista maalia, korvakorukoukkuja ja korutappeja, liimaa.
 
Jouluisia kartonkeja, sellofaania tai muuta läpinäkyvää muovia, paljetteja, rei'itin. kaksipuolista teippiä, tussit.
 
 
lahjanarua, videonauhaa, silkkinauhaa, pitsikukkalaite, virkkuukoukku, kanavaneula, paksua kaksipuolista teippiä.
 
Voimapaperia, vesivärit, vahaliidut.
 
Mehiläisvahakakkuja, tuikkukynttilänpohjia muovi/metalli, tuikkukynttiläsydämiä.
 
Sitten tarvitaan pullataikina-aineet ja rusinoita =)
 
Suklaakonvehtien käärepapereita PALJON, siimaa, neula.
 
Viljanjyviä, beiget sukkahousut, lankaa, liikkuvat irtosilmät, liimaa, punaista huopaa.
 
vanhoja joulupalloja, liimaa, kahvipusseja.
 
piparitaikinaa, karkkeja, mantelilastuja, sokerikuorrutetta, sokeria, tomusokeria.
 
Joulukankaita, ompelukone, lankaa, sakset (nämä melkein joka hommaan)
 
Suklaata, konvehtimuotteja, kermaa...chiliä, kuivattua appelsiininkuorta, kuivatut hedelmät/marjat, sellofaani ja lahjanaru.
 
Pilarikynttilämuotti kuutio, maitotölkkejä, kynttilämassaa, sulatusastia, sydänlankaa, kanelitankoja, tähtianiksia, kahvipapuja jne.
 
Karkeaa merisuolaa, karamelliväriä, saippuatuoksuja, pilttipurkkeja, akryylimaaleja, jouluisia pikkukoristeita tai tarroja.
 
Vihko/muistikirja/kalenteri, kalenteripohjat, liitutaulutarraa 1rulla, paperikoristeita ja tarroja, liimaa...
 
250g tomusokeria, 2:n ison munan valkuaiset, vesi, sokeri ja hopeakuulat tms.
 
Tyhjiä, pestyja alumiinitölkkejä, rautalankaa....
 
Savinen kukkaruukku, siihen täytettä, esim styrox tai sanomalehti, iso tekokukka punainen tai valkoinen, led-valosarja 20-40 lamppuinen. rautalankaa...
 
Kookosrasvaa, siemeniä, kuivattuja hedelmiä, pähkinöitä, Kuivakakkuvuoka (keskellä reikä), lyhteestä pieniä nippuja, koristenauhaa.
 
Leivontatarvikkeita ->kuiva-aineita mm. jauhot, kaakaojauheleivinjauhe jne.... Lasipurkki (iso), koristenauhaa, pitsinauhaa, kartonkia, tussi, rei'itin....
 
Styrox-kranssipohja, kuusenhavuja, rautalankaa.
 
Valkoisia nappeja, kahta-kolmea kokoa, liimaa, rintaneulapohja, sekä koristeluun tulee vielä jotakin, mutta se selvinnee itse kalenterissa...
 
Eli näillä eväin joulunodotukseen =)
 

lauantai 9. marraskuuta 2013

Heippa. Eilen olin eräässä koulussa esittelemässä henkilökunnalle koruja. Oli ihan mukavaa ja pääsi taas muutamista koruista eroon =). Tänään olen liimaillut muutaman korun ja laitellut kuvia valmiista töistä Luo v uutta-sivulle. Päivällä kävin hakemassa setäni luota vanhan rukin, jolla olis tarkoitus yrittää saada aikaan lankaa joskus. Hieno kapistus tuo ainaskin on. =) Laittelen jossain vaiheessa kuvaa siitä, kunhan muistan.
Syksy tuntuu imevän mehut kokonaan, voisin nukkua vuorokaudet ympäri, jos saisin. Lisäksi säryt ovat taas pahenemaan päin :(. Mutta puoli pakolla pidän itseni pystyssä ja yritän saada itseni tekmään edes jotain järkevää. Olen suunnitellut tässä askartelu-joulukalenteriakin. Vielä pitäs hiukan kehitellä jotain, mutta aikalailla tiedän jo, mitä siihen tulee.
Ainiin, osallistuin facebookissa neulontaryhmässa taikapallovaihtoon. Tarkoituksena oli siis että ryhmässä jokaiselle tulee yksi, jolle lähettää pallon. Pallo on kerä lankaa n. 100g, jonka sisään piilotetaan yllätyksiä ja pallon voi koristaa oman mielen mukaan. Oma palloni sisälsi:
heijastimen, pienet patterikäyttöiset kukkajouluvalot, koiran pallon, kaulakorun omatekemäni, korvikset, myös omaa tekelettä, sekä 3 lakupatukkaa ja yhden pätkis-patukan. Laitanpas tuosta vielä kuvan, koska siitä tuli niin hauska monsteri =)