tiistai 29. joulukuuta 2009

lasten sukkia



Tässä ovat kaikki sukat jotka tein lahjaksi. Sammakko-ohje löytyy Seija-Siskon neule ja matkablogista ja pääkallokuvio Novita-lehdestä, vinkin sain Omppumadon käsityökorista, kiitoksia siitä ! =)
Eilen aloin neuloa palmikkoneulepaitaa. Siinä hetkekesi haastetta. =) Löysin tänään ihanan käsityölehden, KÄSITYÖ, joka on Viron suurin käsityölehti. Kannattaa tutustua, siellä oli hienoja juttuja. Hienoja uusiovaatteita oli joitakin ja hieno neulottu takki. =)

sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Yhdeksät aikuisten sukat valmiina

Tässä ovat kaikki aikuisten sukat, jotka odottavat pakettiin menoa. Vielä kuudet lasten sukat ovat vaiheessa, neljät ovat päättelyä vaille valmiit ja viidennet työn alla. Kyllä vielä jouluksi ehtii, kun olen yötöissäkin vielä ens yön. Ja nuo ovat niin pieniä ja nopeita sukkia. =) Laittelen niistä vielä kuvaa sitten kun ne ovat valmiina.

tiistai 8. joulukuuta 2009

Kipeänä olen ja koitan hoitaa toimettomuuttani käsitöin

Olen saanut harmikseni flunssan ja sen myötä kuumetta. Nyt olen maannut eilisen ja tän päivän kotosalla ja tehnyt villasukkia. Kovasti päässä pyörii suunnitelmia seuraavista jutuista, joita visin alkaa tekemään, sukkien teko on vaan ainoa mihin kunnolla jaksaa alkaa tällä hetkellä. Joulukortitkin tarvitsisi pikkuhiljaa saada valmiiksi ja lähettääkin. Ja odottelen innolla, että saan taas kahvipusseja kasaan niin, että voisin niistä tehdä vaikkapa seuraavaksi kasseja ja muuta sellasta. Nyt melkeen kaikki pussit kuluivat noihin essuihin. Jotain pientä Jouluaskarteluakin olis vielä kiva tehdä, mulla olis ainakin puuenkeleihin tarvikkeita. Kun taas jotakin valmista saan aikaan niin laittelen sitten tänne taas. Sukkiakin alkaa olla jo aikas apljon, ja laitan niistä jossakin vaiheessa yhteiskuvan. Ihanaa ja rauhallista joulunaikaa kaikille!

perjantai 4. joulukuuta 2009

Tämmösiä tuli tehtyä

Eilen aloin touhuta kahvipussieni kimpussa ja tällaisia essuja niistä nyt sitten tuli neljä kappaletta.Ne menevät varmaankin joulupaketteihin.
Ihan ensimmäinen valmistunut essu.

Tässä se päälläni seisoskelen.


Äiti toivoi pannumyssyä ja löysin sellaiseen ohjeen kirjasta "kahvipussin uusi elämä
". Toisella puolella on Brazil-pussit, toisella Saludot. =)






Ja sitten väsäsin muutaman nopean ja helpon patalapunkin vapaapaäiväni iloksi.

Nämä seuraavat purkit tulevat joululahjaksi siskojen miehille ja ne tulevat täyttymään suklaalla. Kummassakin purkissa on saajan lempisarjakuva laitettuna deqoupage-lakalla. Purkit ovat perunalastutölkkejä, jotka maalasin akryylimaaleilla.

Ja hiukan pilttipurkeista tehtyjä lyhtyjä. Maalasin lasimaalilla. Tein myös muutaman niin että suihkutin lumisprayta niiden pintaan, mutta niistä ei ole kuvia.

Ja sitten hiukan koristeltuja kynttilöitä omaan käyttöön.









keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Täsä näit ny sit olis...

Noniin. Tässä olis se puku häihin. hiukan on pieni kuna, mutta tässä jälkeen tulee kuvia yksityiskohdista, jos niistäkään saa selvää...

Tässä sekä ylin, että alin kuva rypytyksen kohdalla olevasta helmikirjailusta, harmi, kun ei oikeen saa kunnon kuvaa aikaan...



Seuraava kuva alla on miehusasta ja sen helmikirjailusta.



Ja sitten tulee possunukke josta eilen kerroin, tässä se ensin takaa ja sitten edestä. Pikkuisen sydännapin laitoin mekkoon sille. =)







Paljon puuhaa taas

Olen saanut sen häihin tekemäni puvun jo lähestulkoon valmiiksi, hiukan vielä koristelu on kesken. Koristelin miehustaa helmikirjonnalla ja aion vielä rypytykseen lisätä helmiä. Luultavasti huomenna saan sen lopullisesti valmiiksi. Laitan sitten taas kuvia. Sukkia olen taas kutonut urakalla, tein enolle koon 46 sukat tässä ja nyt ne ovat valmiit,hiukan olivat ehkä työteliäämmät kun, normaalisti teen melkein 37-42 kokoisia sukkia. Aloittelin sitten jo uusia. Parit naisten sukat ja neljät lasten sukat pitäs jouluksi saada tehtyä. Olen tässä myös kutonut possunuken siskontytölle jouluksi, kun hän niin tykkää Pipsa-possusta ja hiukan sitä sitten ohjeessa mukailin. Laitan senkin kuvan tänne jahka kerkeän. Nyt olen toisella koneella, enkä pysty niitä lataamaan. Huomenna ajattelin aloittaa tekemään kahvipusseista pari esiliinaa, sekä kasseja. Suunnitelmissa olisi myöskin tehdä tyhjistä perunalastutölkeistä lahjarasioita, säilytysrasioita ja kolikkolipas. Katsellaan mitä saan aikaan. Ai niin tein muuten toista saippuaakin, kokeilin tällä kertaa sulattaa sen mikrossa ja se kävikin huomattavasti nopeammin, kuin vesihauteessa sulattaminen. Niistä saippuoista tuli keltaisia ja lirautin niihin omena saippuatuoksua. Nekin menevät joulupaketteihin. Mukavaa Joulun odotusta!

tiistai 17. marraskuuta 2009

Paluu harmaaseen arkeen

Heippa. Loma oli ja meni, eilen palasin takaisin töihin. En ole vielä saanut sitä pukua häihinkään tehtyä, en edes kunnolla alkuun päässyt.. Tänään on sateista ja harmaata, eikä kiinnosta tehdä mitään, enolleni olen muutaman rivin verran kutonut sukkaa, olen niin alamaissa töihinpaluun vuoksi ja kaipa tällä syksylläkin on osasensa siinä. Koitan torstaina aloittaa puvun teon, jotta ehtisin sen lisäksi vielä joitain joululahjoja ja korttejakin tekemään tässä pienen ajan sisään. Loman viiemisillä päivillä aloin laittaa kangaspuitanikin kuntoon, täytyy saada vaan joku avulias neuvomaan loimen laittoa hiukan, olen niin arka laittamaan sitä, kun siitä on aikaa kun olen sellaista tehnyt. Joskus koulussa varmaan. Ideoita mulla riittäisi vaikka muille jakaa, keksin joka päivä jotain uutta näperrettävää, mutta sitten ne on pakko siirtää eteenpäin, että saisin vanhatkin tehtyä. Työ rajoittaa harrastuksia, on se niin väärin. =/ Kuullaan taas =)

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Rooliasuja lapsille

Tässä ensimmäisenä Zorron asusteet, niitä tein kahdetkin, toisiin vain en saanut sopivia housuja.
Ja tässä palomiehen asu, sekä teräsmiehen asu. Kaikki asusteet menevät Joulupaketteihin siskojen lapsille. Toinen, hiukan erilainen palomiesasuste on tekeillä siskontytölle, jotta saavat veljen kanssa leikkiä yhdessä. =)

perjantai 6. marraskuuta 2009

kuorintavoidetta ja saippuaa

Tässä aiemmin mainitsemaani kuorintavoidetta, jonka ohje löytyy lahjoja rakkaudella-kirjasta. Tein itse sen karkeasta suolasta ja varmaan olisi parempi ihan hienosta suolasta. Kokeilin sitä eilen itse. Se tekee kyllä ihan kivan tuntuiseksi ihon. Laitoin hiukan keltaista elintarvikeväriä ja omenantuoksuista saippuatuoksua näihin.
Tässä saippuoita, joita eilen illalla tein sulattamalla saippuamassaa, lisäsin siihen vihreää elintarvikeväriä ja saippuatuoksua. Kivoja niistäkin tuli. Tuoksu on piparminttua.

tiistai 3. marraskuuta 2009

Lomasuunnitelmia ja vanhoja juttuja


Tässä vanha kaappi ennen ja jälkeen kunnostuksen. Olen laittanut iskän avustuksella kaapin kuntoon.

Tässä pajusta punomani kukkaruukun päällinen, tulee todella kivan näköinen. Minulla oli purkissa kasvamassa krasseja viime kesänä. Ja alla kaisloista tehty samanlainen. Jos joku kaipaa ohjetta, niin kannattaa kysellä.



Lomailen nyt kaksi viikkoa. Tarkoituksenani on saada aikaan monenlaista, pääasiassa joululahjoja ja puku sinne häihin siitä sinisestä kankaasta. Aion tehdä itse saippuaa ja kuorintavoidetta, jonka ohjeen löysin uudesta kirjasta jonka sain juuri viime viikolla. "Lahjoja rakkaudella-kirja." Vanhin siskoni on ollut töissä viljalaboratoriossa ja on saanut sieltä jäännösviljaa, vehnää. Ajattelin tehdä siitä vehnätyynyjä, joiden ohje löytyy myös tuosta samasta kirjasta, jonka mainitsin aiemmin. Saan niistä kaikista yhdistettynä joulupaketteihin ns. hyvinvointipakkauksen. Sitten siskojen lapsille pitäisi väsätä leluja, roolipukuja yms. Ja kahvikasseja, sekä essujakin koitan ehtiä jossain välissä tekemään. Olen myös menossa niin paljon, että pelkään riittääkö kaksi viikkoa kaikkeen tähän. Mutta mikäli aikaa jää niin tietenkin teen hiukan villasukkiakin taas ja muita sellaisia. Eli käsitöiden täyteinen loma olisi edessä. Niin ja tietty kangaspuidenkin kanssa pitäis päästä eteenpäin. =)

Puku valmistui. Tässä myös lomailaisen joululahjatekeleitä

Tässä ensimmäisen kuvakollaasi äidilleni jouluksi, jossa kuvia meistä tyttäristä, lapsenlapsista ja eläimistä jouluna.
Tässä kuvassa ekokasseja siskoille, mammalle ja isälle. T-paita on serkkutytölle. Kaikille olen laittanut kivoja kuvia lapsista, lapsenlapsista ja eläimistä, sekä kirjoittanut kassiin tekstin käyttäjän mukaan.

No niin. Tässä Halloween-puvun pallomainen tyllialushame.


Tässä mekko takaa, takana on piilovetoketju, sekä korsettinyöritys mustalla silkkinauhalla Hameita on kaksi eri pituista päällekkäin.



Tässä puku edestä pitsisen hartialiinan kanssa.Etumuksessa on pieniä silkkirusetteja. Rakastan tätä pukua yli kaiken. Ja onhan se vienyt aikaa ja vaivaa.




keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Esimakua Halloween-puvusta


Tässä on nyt keskeneräisenä (hyvin keskeneräisenä) se Halloween-puku, jota olen niin täällä mainostanut ja tuskaillut, vielä on paljon tehtävää, tuo on pelkkä runko vasta. Aika järkyttävän kuvan sainkin näin pitkän iltavuoron jälkeen itsestäni... Mutta nyt sain vihdoin ja viimein oman koneeni käyttöön, kun poljin tuli korjattua! =)
Muutaman päivän päästä täällä ehkä odottaa jo valmiimpia kuvia (toivottavasti.)

tiistai 27. lokakuuta 2009

Jalkakylpysuolaa joulupaketteihin


Eilen tein jalkakylpysuolaa joululahjaksi. Siihen meni 1.5kg merisuolaa, vihreää nestemäistä elintarvikeväriä ja saippuatuoksua. Tuoksuksi valitsin piparmintun. Olen säästänyt pilttipurkkeja ja koristelin niiden kannet maalaamalla, sekä tein etiketit. Koekäytin suolaa eilen itselleni ja se oli todella ihanaa, piparminttu tuntui virkistävältä. =) Kannatta kokeilla.

tiistai 20. lokakuuta 2009


Heippa. Tässä hiukan viime viikon 3D- korttisatoa. Ja nämä kaksi ensimmäistä kuvaa ovat eilen aloittamastani 3D-joulukalenterista, jonka sain nyt illalla valmiiksi. Tällä viikolla olen myös kunnostautunut taas sukkien teossa, olen saanut jälleen 5 sukkaa viikossa tehdyksi, joten minulla on nyt 5 paria aikuisten sukkia valmiina, kun tein edellisenäkin viikkona 5 sukkaa. =)
Jos jotakuta ovat alkaneet kortit kiinnostaa, niin kannattaa kysellä, näistäkin osa on kaupan ja samoin tuo joulukalenteri.










































































































perjantai 16. lokakuuta 2009

Juhlapukujen kanssa painia

Olen pari viimeistä päivää käyttänyt siihen, että olen tehnyt Halloween-pukuani ja tuntuu, että siitä tulee ihan hieno, Kovasti työtä se teettää, mutta mitäpä tuosta, kivaa hommaa se vain on. =) Välillä tosin tulee kirottua, kun kone tökkii (en ole vieläkään saanut omaani käyttöön). Nyt pitäisi alkaa laittaa sirkkoja korsettiin, se hiukan jännittää, että miten siinä onnistun. Samaan aikaan olen aloittanut suunnittelemaan tuleviin kaverin häihin pukua ja siihen olen jo kaavat leikannut, eilen kävin ostamassa hiukan vielä lisää kangasta (onneksi sitä vielä oli). Aika vaan hurahtaa, kun touhuaa niitten kanssa. Laitan sitten heti kuvia tänne kun saan ne valmiiksi. =)

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

3D-kortteja

3D-askartelua olen harrastanut muutaman vuoden, Kortteja on tullut tehtyä niin paljon, etteivät ne ikinä mahtuisi kaikki tänne, mutta tässä vähän esimerkkejä. Äitini ja siskoni tekevät näitä myös. Äidin kanssa ollaan kesällä käyty torilla myymässäkin näitä ja jossakin myyjäisissä, sekä onpa niitä ollut myös hyllykirppiksellä myynnissä.