perjantai 2. lokakuuta 2009

Lisää juttuja työnalla

Ostin taannoin mustan kankaan Halloweenjuhlien pukua varten, päädyin soveltamaan kaikenmaailman kaavojen avulla itselleni sellaisen ehkä hiukan ns. gothic lolita- tyylisen mekon, jossa on korsettiyläosa. Tänään hain siihen sirkkarenkaita, mustaa tylliä metrikaupalla ja myös mustaa silkkinauhaa. Odotan oikein innolla, mitä saan siitä aikaan. Voi sanoa että sormet syyhyävät päästä tekemään sitä, mutta kun ompelukoneen poljin on korjauksessa ja toinen lainakone on aika huononpuoleinen.
Olen hulluna kangaskauppoihin, voisin viettää siellä varmasti koko päivän vaan tutkien kaikkea, mitä hyllyjen kätköstä löytyy.
Viimeistelen myös (taas) yhtä kauan roikkunutta villatakkia, siitä ei puutu enää kuin toinen hiha ja sekin on nyt jo tekeillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti