torstai 5. elokuuta 2010

Nyt saa vilu tulla, kun on kunnon varusteet jo odottamassa. =)

Heippa taas, olen taas ollut niin hurjassa työputkessa, etten ole ehtinyt tänne kirjoittamaan, nyt on pieni huokaushetki, ennen yövuorojen alkua, joten piti taas käyttää tilaisuus hyväksi. Olen kutonut vähän syksyksi lämmikettä. Mulla oli Novitan Jenga-lankaa varastossa, kun ostin joskus yhdestä löytöhallista poistosta kokonaisen kummenen kerän paketin. Olen etsinyt sopivaa ohjetta, että mitä niistä teen, kun en halunnut tehdä toista sa´manlaista villatakkiakaan, jonka tein turkoosista Jengasta joskus aiemmin. No sitten postilaatikkooni ilmestyi uusin novita-lehti, jossa oli ohje uutuuslangalle jambolle. Siitä oli tehty syystakki ja olen kovasti kaivannut juuri sellaista takkia. Sitten pitkään laskettuani ja mietittyäni, sain muunneltua ohjetta hiukan, jotta se sopi Jengalle. Ja niin se on nyt valmis, siinä meni n. viikko. Sitten halusin lakin, kaulahuivin ja lapaset, jotka olisivat hiukan samaa sarjaa. Minulle oli jäänyt melkein kaksi kerää turkoosia jäljelle ja punaista jäi myös sen verran. Löysin sitten "Joka tyypin virkkauskirjasta" ohjeen baskeriin ja lapasiin Jenga-langasta. Ja nepä tein. Sitten tein ns. omasta päästäni vielä kaulaliinan neuloen. Kaikki pienet vaatekappaleet koristelin pitsikukilla erivärisestä langasta. Niistä tuli hienot karkkiväriset, iloiset vaatteet. Syksyllä pitäisi mielestäni suosiakin värejä, koska värit luonnosta alkavat haipua talvea kohti ja mieli tarvitsee värejä. =) Kangaspuut ovat myös kutsuneet aina välillä, tällä viikolla aloin kutoa tasaraitaista mattoa vanhoista vaatteistani leikkaamillani kuteilla. Kotipaikkakunnan elomarkkiat olivat viime viikonlopulla ja siellä olin äitin kanssa myymässä kortteja ja muitakin näperryksiämm. kassi joka löytyy alata oli myytävänä. Ilma oli hiukan inhottava, kun tuuli niin, ettei meinannut tavarat pysyä paikoillaan. Muuten tunnelma oli oikein kiva. Joskus tuollainen markkinamyynti on vaan niin mukavaa vastapainoa kaikelle muulle työlle. No niin, löpinät poikki, ja työntuloksiin, ps. Ostin juuri uuden kameran, joten kuvien laatu on vielä vähän harjoitteluasteella, yksi tärähtänyt ja toinen väärässä kulmassa, mutta huomasin sen vasta laitettuani ne jo tänne. ehkäpä jonain päivänä opin käyttämään sitä vielä paremmin. ;) Tässä pipo ja lapaset, sekä kaulahuivi Jenga-langasta.

Tässä ne epäonnistuneet kuvat villatakista, joka myös Jenga-lankaa. Ja baskeri on myös päässä.




Sitten on se kassi, josta mainitsin, se on neulahuovutettu omenakuvio kaupan ekokassissa.


Ja sitten vähän kesäntaikaa. Kokeilin uudessa kukkakirjassa ollutta veteen upotettua ruusua, se oli todellisuudessa kyllä huomattavasti kauniimpi, kuin kuvassa ja kesti uppoamatta tosi kauan.

Ja tässä ihan viimeinen pioninkukka kellumassa pyöreässä maljassa, sekin oli todella kaunis.







3 kommenttia:

  1. Laittakaa ihmeessä, kaikki sivuillani kävijät jotain kommenttia. Taikka liittykää lukioiksi, koska teitäkin varten tämä blogi on edelleen olemassa :) T. Jenna

    VastaaPoista