sunnuntai 28. elokuuta 2011

Sunnuntain kuulumisia

Aamu meni töissä, mutta kotiin tultuani olen taas koittanut näperrellä kaikkea, mulla on työnalla nyt sellanen isompi projekti, jonka aloitin jo keväällä, teen itslleni ryijytakin, ostin siihen keväällä säkkikangasta ja langat, otan sen aina välillä esiin, kun tuntuu, että vois taas sitä tehdä, mutta työ on hidasta, saa nähdä mikä talvi se valmistuu... Ohje on jostakin vanhasta suuresta käsityölehdestä, laitan tietoja joskus kun se ehkä valmistuu... Olen jo vuosia sitten haaveillut takin teosta, kun näin ohjeen lehdessä ja nyt olen päättänyt viimein toteuttaa sen. Kun vaan osais olla kärsivällinen...
Viime viikolla sain kutomani boleron valmiiksi ja koristelin siihen kiinnitysneulan helmillä, laitan siitäkin jossain vaiheessa kuvaa tänne, mutta nyt en ole vielä sitä ehtinyt ottaa.
Olen taas kerran haalinut niin monta juttua samaan kertaan, että on vaikeaa päättää, mitä niistä milloinkin tekisin, tosin siinä on se hyvä puoli, että sitten löytyy aina eri mielentilaan sopiva juttu. =) Tosiaan on se ryijytakki, sitten on kaksi erilaista neulemekkoa, yksi neuletakki joka nyt on jo aikoja roikkunut kesken, sitten taas yksi matto on virkkauksen alla ja toinen tekeillä kangaspuilla, myös skräppikansio, jota olen pikkuhiljaa täydentänyt on vielä osittain tyättämättä. Noh, eiköhän nuo tuosta valmistu, mutta kun osais nyt olla alottamatta mitään enempää näiden kaikkien lisäksi... Niin ja pitäis myö yksiin häihin taas saada vaatetusta joko itse tekemällä tai kohentamalla vanhaa... Ja kun ideoita olis päässä niin, ettei mitään määrää, kun olis vaan aikaa enemmän.
Kohat pitäs alkaa jo suunnitella joululahjojakin taas, sukkia nyt tietty ainakin pitää tehdä, kun niitä kaipaillaan, mutta mitään muuta en ole nyt oikeen osannu vielä ajatella. Kaipa ne ideat siitä piakkoin alkaa syntyä. Nyt toivottelen hyvää alkavaa viikkoa! Terveisin:Jenna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti