lauantai 21. joulukuuta 2013

Askartelujoulukalenteri, luukku 21.

Pidetään piparitalkoot: pipareita koristeeksi ja maisteltavaksi :)
 
 
Rasia pursuilee pipareita.

Kirkon katto on päällystetty mantelilastuilla. Ikkunoina on liivatelehtiä ja sisään laitoin patterilla toimivat led-valot.

Piparikuusi on helppo, ja kaunis koriste.
 
Tänään tehdään pipareita! Voit tehdä niitä joko valmiista taikinasta, taikka tehdä taikinan itse, mutta siinä tapauksessa leivontapäivä on vasta huomenna. Itse tein perinteisiä pipareita ihan valmiista taikinasta ja samoin myös valmistin koristeet; eli piparikuusen ja kirkon. Piparikuusen voit koota erikokoisista tähtipipareista ihan vain kokoamalla niitä kerroksittain ja yhdistämällä sokerimassalla, aina muutama kerros kutakin kokoa. Itselläni on kuusta varten lahjaksi saatu pakkaus, jossa on muotit, reikämuotti, jolla saadaan tähtiin keskelle reikä, sekä teline, johon kuusen voi koota.
Piparitaloja löytyy maailmasta niin paljon, kuin tekijöitäkin, niitä voi kehitellä itse piirtämällä kaavat leivinpaperille, mikäli tietää oikeat mittasuhteet, mutta kaupoista voi myös ostaa valmiita osia. Itse sain viime vuonna piparkakkutalo-kirjan, josta löysin kirkon ohjeet, siinä on mm. myös huussin, auton, asuntovaunun, tonttujen myllyn, sekä mustanaamion luolan ohjeet. Kirja on: Piparkakkutalot, Ylva Norman & Eva Grane, Atena.
 
Hyvän ohjeen piparitaikinalle annan kirjasta: Muumimamman keittokirja, Sami Malila, WSOY.
Pikku Myyn piparit:
 
 
1dl sokeria,
1dl siirappia
125g voita
2tl kanelia
2tl inkivääriä
2tl pomeranssinkuorta
1tl neilikkaa
1tl maustepippuria
½tl suolaa
1 muna
1tl ruokasoodaa
5dl karkeita vehnäjauhoja
 
Mittaa kattilaan sokeri, siirappi, voi ja mausteet. Kuumenna seos kiehuvaksi välillä sekoittaen. Jäähdytä sitten huoneenlämpöön.
Kun seos on viileää, vatkaa siihen kananmuna.
Sekoita sooda jauhoihin eri kulhossa. Lisää sitten jauhoseos siirappiseokseen hyvin sekoittaen. Pane taikina kelmuun ja jääkaappiin maustumaan. Leivo piparit seuraavana päivänä. Kauli ja tee muoteilla pipareiksi. Paista 200-asteessa 7-10min.
 
Ja muistahan maistaa taikinaa leipoessa, se on piparien leivonnassa se oma suosikkini ;) Ja voi että se maistuu aina yhtä hyvälle =)
 
Käytä pipareiden teossa mielikuvitusta, voit tehdä ihan omia pipareita vaikka piirtämällä muotti leivinpaperiin, taikka anna palaa ihan vapaalla kädellä, veitsellä leikaten. Vain taivas on rajana siinä, mitä kaikkea hienoa piparitaikinasta saakaan. Ja nauti tuoksuista ja mauista. Ne tuovat joulun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti